Hakunilan Hammaslääkäriasema on perustettu vuonna 1985 nykyiselle sijainnilleen Hepokujalle. Vastaanoton perustuja toimi hammaslääkärinä vuoteen 2018 vastaanotolla. Hammaslääkäri Markku Pirhonen aloitti työskentelyn Hakunilan Hammaslääkäriasemalla vuonna 2003 ja vastaanoton omistus vaihtui nykyiseen Hammaspalvelu Markku Pirhonen Oy:lle vuonna 2006.
Hammaslääkäri Markku Pirhonen
Valmistuin Helsingin yliopistosta hammaslääkäriksi vuonna 1995. Hammashoito yksityisellä puolella on aina tuntunut minulle mieluisammalta , sillä pystyn näin toteuttamaan juuri itselleni tärkeitä arvoja hammaslääkärinä. Vahvuuksiani ovat potilaiden kohtaaminen ja kuunteleminen. ”Jo kohta kolmenkymmenen vuoden kokemuksella olen vakaa ammattilainen, johon sinun potilaana on helppo luottaa. Työyhteisoössä tärkeänä pidän rauhallisuutta ja luotettavuutta sekä yhteistyötä.”
Hammashoitaja Katri Hyytiäinen
Tulin 90-luvun alussa Mikkelistä Helsinkiin opiskelemaan hammashoitajaksi Helsingin IV terveydenhuolto-oppilaitokseen. Yli 25 vuoden kokemus hammashoitajan työssä on opettanut minua kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilöllisesti, hänen toiveitaan kunnioittaen.
Pidän työelämässä tärkeänä itseni kehittämistä. Valmistuin pari vuotta sitten ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja hypnoterapeutiksi. Koulutuksesta sain työkaluja, joiden avulla pystyn kohtaamaan hammashoitopelkoisen asiakkaan entistä syvemmin.
Hammashoitaja Annika Shams
Olen asunut Hakunilassa pikkutytöstä asti, jolloin muutin tänne perheeni kanssa. Aloitin työni Hakunilan Hammaslääkäriasemalla vuonna 1994 heti valmistuttuani Helsingin IV terveydenhuolto- oppilaitoksesta. Työkavereiden mielestä olen työssäni erittäin tarkka: tiedän joka tavaran paikan. Vahvuuksiani ovat hyväntuulisuus ja raikas asiakaspalvelu. Mottoni on ”päivä kerrallaan” ja yritänkin pitää yllä rauhallista ja elämänmyönteistä asennetta.
Palveluntuottaja Tiina Pirhonen
Koulutukseltani olen psykiatrinen ja sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja. Olen lisäksi aikuisiällä opiskellut Sammon Takojissa tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon ja palvelulumuotoilun sekä brändäyksen osatutkinnot. "Vastaanotollamme vastaan visuaalisesta ilmeestä, jolla haluan lievittää asiakkaan pelkoa hammashoitoa kohtaan. Tilamme ovat harmoniset ja tunnelmalliset, ilme vaihtuu vuodenaikojen mukana. Tuotan sisältöä sosiaalisen median kanaviimme yhdessä tiimimme kanssa. Liiketoiminnan kehittäminen ja eteenpäin vieminen on minulle sydämen asia. Muutama vuosi sitten teimme palvelumuotoilun keinoin pelkopotilaan palvelumallin. Minulle tärkeää on työyhteisömme hyvinvointi ja viihtyvyys työpaikallamme."
PALVELUT
HAMMASTARKASTUS eli SUUN PERUSTUTKIMUS
Hammaslääkärin suorittama tutkimus, jossa selvitetään asiakkaan yleinen terveydentila, hampaiston ja ikenien kunto sekä leukanivelien toiminta ja purenta. Tutkimusta täydennetään tarvittaessa RTG- kuvilla.
Uuden asiakkaan varatessa ajan hammastarkastukseen soittamalla, häntä ohjeistetaan jo puhelussa täyttämään esitietolomake odotustilassa. Esitietolomake on hyvä pohja potilaan terveydentilan kartoitukseen ja mahdolliset lääkitykset selvitetään. Hammaslääkäri ja hammashoitaja tutkivat ensin esitietolomakkeen ja sen jälkeen potilaan kanssa aloitetaan hammastarkastus KESKUSTELLEN. Keskustelussa jutellaan vapaasti ja päästään vähän selville asiakkaan tuntemuksista suussa, onko jotain hänen mieltänsä huolestuttavaa tms. KUUNTELEMME tarkasti mitä potilaalla on sanottavaa. Olemme kiinnostuneita kuulemaan asiakkaan hammashoidosta kotona ja vastaamme kysymyksiin esim. voimme kertoa hyvistä kotihoitotuotteista.
Tarkastus etenee tunnustelemalla purentalihakset ja imusolmukkeet. Myös leukanivelten
mahdolliset rohinat tai naksahtelut kirjataan. Seuraavaksi hammaslääkäri siirtyy suun sisäpuolelle ja käy läpi suun limakalvot. Tutkitaan purenta, hammaslääkäri tarkastelee ylä -ja alaleukojen suhdetta. Purennan tarkastelun jälkeen hammaslääkäri käy jokaisen hampaasi läpi kevyesti painellen ja kuituvalolla katsotaan hampaan läpi. Hammashoitaja kirjaa huomiot ylös.
Ikenet tutkitaan tarkasti hammasvälejä ja ientaskuja myöten.
Mikäli edellisestä koko hampaiston röntgenkuvauksesta on aikaa muutama vuosi, otetaan uusi panoraamakuva. Tarvittaessa tutkimusta vielä täydennetään pienillä rtg-kuvilla, joilla nähdään hammasväleihin ja paikkojen saumoihin.
Tarkastuksen jälkeen sovitaan mahdollinen uusi aika hoitotoimenpiteeseen ja hammashoitaja antaa hyviä ohjeita vielä yksilölliseen kotihoitoon.
Mikäli kaikki oli tällä kertaa kunnossa, kysymme haluatko mahdollisesti tulla seuraavan kerran vuoden kuluttua tai yksilöllisen aikavälin mukaan hammastarkastukseen. Me lähetämme asiakkaalle vuosikutsuajan. Itse ei siitä tarvitse huolehtia, muuta kuin saapumalla seuraavana vuonna jälleen tarkastukseen.
MIKSI ON HYVÄ KÄYDÄ HAMMASTARKASTUKSESSA KERRAN VUODESSA?
Hammastarkastuksessa on hyvä käydä säännöllisesti, että suun sairaudet ehditään havaita ja puuttua niihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suun sairaudet ovat usein kroonisia ja oireettomia, joten itse ei aina huomaa muutoksia. Pienemmillä ja inhimillisimmillä kärsimyksillä ja kustannuksilla selvitään, kun hammaslääkäri löytää ongelmat ajoissa.
SUUN HYVINVOINTI ON OSA KOKONAISTERVEYTTÄ
Hammastarkastuksessa hammaslääkäri tutkii hampaiden kuntoa ja toimivuutta, sekä ikenien ja suun limakalvojen terveyttä. Suun ja hampaiston tutkimuksen pohjalta hammaslääkäri pystyy arvioimaan mahdollisia ongelmia ja sairauksia. Tarvittaessa hammastarkastuksen yhteydessä otetaan myös koko leuan röntgenkuvat.
Suun bakteerifloora vaikuttaa yleisterveyteen. Suun haitalliset bakteerit leviävät elimistöön ja voivat aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia.
HAMMASTARKASTUS
Hammastarkastuksessa tehdään suun kokonaisvaltainen tutkimus. Hammaslääkäri tarkistaa:
hampaat
hampaiden mahdollisen reikiintymisen - paikkojen istuvuuden
purentapintojen tilanteen
hampaiden tukikudokset
leukanivelet
purentalihakset
suun pehmytkudokset ja limakalvot
OPTG
Ortopantomografia on röntgenkuvaus, jossa kuvataan koko hampaisto ja leuka-alue yhdellä kertaa. Sitä kutsutaan myös panoraamakuvaukseksi. Kuvauksella pystytään tutkimaan suun yleistä terveydentilaa laajalta alueelta samanaikaisesti. Panoraamakuvausta käytetään hammaslääkärin vastaanotolla kokonaistilanteen kartoitukseen.
Yhdellä kuvalla saadaan tietoa ylä -ja alaleuan leukarakenteista, leukanivelistä sekä poskionteloista.
HAMMASKIVEN POISTO
Hammaskiven muodostumisen ehkäisemiseksi bakteeripeitteen poistaminen ienrajoista ja -taskuista. Kotihoito-ohjeet.
Hammaskiven muodostuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa esim. syljen koostumus. Hammaskivi on kovettunutta bakteeripalakkia, jota ei saa harjaamalla pois. Se muodostuu suun bakteereista ja kalkkisuoloista ja telehduttaa ympäröivän ienkudoksen.
Hammaskivi voidaan poistaa käsi-instrumentein ja ultraäänilaitteella. Sen muodostumista voi estää huolellisella itsehoidolla. Tärkeintä on yrittää pitää hampaiden kaikki pinnat puhtaina bakteeriplakista.
HAMPAAN PAIKKAUS
Hampaita paikataan reikiintymisen, vanhojen paikkojen uusimisen, lohkeamisen ja hampaiden kulumisen takia.
Yleisin syy hampaan paikkaamisen on hampaiden reikiintyminen eli karies, joka on edennyt jo kiillepintaa pidemmälle. Reikä ei aina oireile millään tavalla, siksi hammastarkastuksessa on hyvä käydä säännöllisesti.
Hammasta paikatessa hammaslääkäri poistaa vaurioituneen hammaskudoksen. Poistetun kudoksen tilalle laitetaan hammaspaikka, joka on yhdistelmämuovia. Yhdistelmämuovi on nykyisin yleisin paikkamateriaali. Pahasti reikiintynyt tai juurihoidettu hammas kannattaa kruunuttaa. Jos reikä on edennyt hampaan ytimeen asti, se täytyy juurihoitaa ennen paikkaamista.
Hampaan paikkauksen hinta riippuu mm. siitä onko kyseessä yhden, kahden vai kolmen pinnan paikka. Hampaassa on viisi pintaa, esim. kahden pinnan täyte on hampaan kahdelle pinnalle ulottuva täyte.
MUISTUTUS
Jos alkava kariesvaurio saadaan pidettyä puhtaana sen eteneminen paikkausta vaativaksi voidaan pysäyttää. Tärkeintä on parantaa/tehostaa suuhygieniaa, lisätä fluorin käyttöä ja vähentää sokerin käyttöä.
HAMMASTAPATURMA
Hammastapaturmia tulee erilaisissa arjen tilanteissa, kuten vaikka urheillessa törmätessä tai muuten vain kompastuessa ja kaatuessa tai liukastuessa. Määrällisesti hammastapaturmia sattuu eniten leikki-ikäisille.
HAMPAAN MIKROHALKEAMA
Selittämätön puruarkuus hampaissa, voi jouhtua hampaan hiushalkeamista. Selittämättömiltä ne saattavat tuntua siksi, että niitä on lähes mahdoton nähdä hammasröntgenissä, eikä niitä usein näe myöskään päältä päin katsomalla. Tällaisia hampaan sisäisiä halkeamia epäillään, kun hammas on joltain suunnalta selvästi koputusarka tai purutestissä puruarka, mutta rtg-kuvissa ei ole havaittavissa mitään poikkeavaa.
Näitä ongelmia esiintyy amalgaamitäytteiden yhteydessä. Amalgaami on itsessään hyvin kestävä täyte, mutta se ei liimaudu omaan hampaaseen samoin kuin esim. muovitäyte. Tällöin almalgaamin yhteydessä varsinkin leukojen sivuliikkeissä korottavat poskihampaat ovat alttiita halkeilulle. Jos potilas vielä narskuttelee öisin hampaitaan, on riski halkeilulle erittäin suuri. Siksi riittävän aikaisessa vaiheessa tehty purentakisko voi estää hampaiden kulumisen ja myös halkeilun.
MITÄ HALKEAMAHAMPAALLE VOI TEHDÄ?
Jos halkeama on pieni, riittää hampaan hionta ja uudelleen paikkaus. Tällä pyritään estämään hampaan halkeaminen lisää. Jos halkeama ulottuu jo liian lähelle hammasydintä, tehdään juurihoito. Joskus halkeama on edennyt niin pitkälle, että hammas on käytännössä kahtena kappaleena pohjia myöten. Silloin hammas joudutaan poistamaan.
PUUDUTUS
Hampaan paikkaaminen tehdään aina puudutettuna, asiakkaan toiveet huomioiden. Yleensä puudutetaan hoidettavien hampaiden alue. Silloin puudute laitetaan ohuella puudutusneulalla hampaan juurenkärjen läheisyyteen.
Ienhoitojen yhteydessä puudute voidaan laittaa myös lähelle ienrajaa tai ientaskuun. Tarvittaessa ien voidaan puuduttaa ensin pintapuudutuaineella ja ruiskuttaa varsinainen puudutusaine ikeneen vasta tämän jälkeen.
Puudutusvaikutus alkaa heti tai muutamassa minuutissa. Se kestää yleensä noin 2-3 tuntia. Kesto riippuu käytetystä puudutusmuodosta. Johtopuudutus alkaa hieman hitaammin, mutta kestää vastaavasti kauemmin kuin hampaan kohdalle laitettu puudutus. Varsinkin johtopuudutuksen jälkeen on hyvä välttää pureskelua pari tuntia, että ei vahingossa puraise vielä puuduksissa olevaa huulta tai kieltä.
HAMPAAN POISTO
Hampaan poston yleisimmät syyt ovat pitkälle edennyt reikiintymien tai pitkälle edennyt hampaan kiinnityskudoksen tulehdus eli parodontiitti tai hampaan juuren päässä voi olla akuutti märkäpaise. Viisaudenhampaiden poistot; ei mahdu hammaskaarelle, puhkeaa vaillinaisesti tai väärään asentoon. Ennen isoja leikkauksia tai syöpähoidon aloittamista poistetaan huonokuntoiset hampaat, koska ne voivat olla infektioriski ja haitta yleisterveydelle.
Hammaslääkäri poistaa oireilevan tai muuten ongelmaisen hampaan tehdyn suunnitelman mukaan. Poistomenetelmä riippuu mm hampaan asennosta ja siitä peittääkö ien hammasta vai ei. Jos poistettava hammas on näkyvissä ikenen läpi, se voidaan poistaa usein avaamatta ientä nopeasti ja helpostikin. Jos hampaassa on useita juuria, voidaan hammas pilkkoa poralla niin että juuret saadaan poistettua yksitellen.
Hampaan poisto on täysin kivutonta puuduttamisen jälkeen. Poistettavan hampaan alue puudutetaan paikallispuudutuksella, hammas irrotetaan poistoinstrumenteilla. Potilaalle annetaan kotihoito-ohjeet, jossa neuvotaan poiston jälkeisestä syömisestä ja suunhoidosta.
OHJEET HAMPAAN POISTON JÄLKEEN
Pure tiukasti sideharsotaitosta 15-30 min, jotta verenvuoto lakkaa. Toista tarvittaessa mukaan annetuilla taitoksilla.
Vältä kahden tunnin ajan syömistä, suun huuhtomista ja purskuttelua. Älä tupakoi tai syljeskele. Näin poistokuoppaa suojaava verihyytymä pääsee muodostumaan.
Hampaan poistopäivänä: Vältä fyysistä rasitusta, liikuntaa, saunomista ja raskaiden tavaroiden nostamista. Syö viileää ja pehmeää ruokaa. Puhdista hampaat normaalisti, mutta nältä poistoalueen harjaamista.
Puudutusaineen vaikutuksen loputtua, 2-3h, voit ottaa tarvittaessa kipulääkkeen: parasetamoli (panadol), ibuprofeiini (burana)
Poistosta seuraavana päivänä: Tarvittaessa voit käyttää apteekista saatavaa klooriheksidiiniä sisältävää suuhuuhdetta esim. Gum Paroex, tai Parodontax daily care.
JUURIHOITO
Särkevän ja tulehtuneen hampaan hoito. Juurihoito tehdään hampaaseen, jonka hammasydin on tulehtunut. Infektio todetaan rtg-kuvista.
Hampaan ytimen tulehdus hoidetaan yleisimmin juurihoidolla. Hoitamaton reikä, aikaisemmin hoidettu syvä reikä tai tapaturma voi aiheuttaa hammasytimen tulehduksen. Juurihoidon tarve todetaan hampaasta otettavasta röntgenkuvasta.
Juurihoidossa hampaan ytimen tulehtunut kudos poistetaan mekaanisesti ja hampaan juurikanavat desinfioidaan. Juurikanavien avaamisen ja tulehtuneen kudoksen poiston jälkeen juurikanavat täytetään lääkeaineella, joka poistaa tulehduksen. Juurihoito päättyy juurikanavien täyttöön ja hampaan paikkaamiseen.
Ota yhteys hammaslääkäriisi, jos tunnet hammaskipua, joka estää nukkumisen tai herättää unesta. Kipu voi tuntua sykkivänä ja voi pahentua kylmän tai kuuman nauttimisesta. Joskus myös kuume yhdistettynä hammasoireisiin on syy ottaa yhteys hammaslääkäriin.
JUURIHOIDON VAIHEET :
Juurihoidettavan alueen puuduttaminen
Reikiintyneen hampaan avaaminen ja laajentaminen
Hammas täytetään lääkeaineella ja siihen tehdään väliaikainen paikka
Väliaikainen paikka on paikallaan 1-3 viikkoa, jonka jälkeen hoito mahdollisesti uusitaan
Juurhoito loppuu juurikanavien täyttämiseen ja pysyvän paikan rakentamiseen, kun tulehdus on saatu poistettua
Juurihoidoss tarvitaan useimmiten muutamia käyntikertoja
Monijuuristen hampaiden juurihoito voi viedä useamman käyntikerran verrattuna
PROTEETTINEN HOITO
Puuttuvien hampaiden korvaaminen irrotettavilla tai kiinteillä proteeseilla. Proteettisen hoidon suunnittelu yksilöllisesti potilaan toiveet huomioiden yhteistyössä hammaslaboratorio Etuhampaan kanssa tai joustavasti lähetteellä.
Naapurissamme Hepokujalla Erikoishammasteknikko Pekka Lehtonen, 09 876 9321
ESTEETTINEN HOITO
Tarkoittaa puuttuvien hampaiden korvaamista, hampaiden muotoilemista paikka-aineella, värjäytymien poistamista ja vanhojen paikkojen uusimista.
KAUNIS HYMY PAIKKA-AINEELLA
Paikka-aineella on mahdollista kohentaa hampaiden ulkonäköä edullisesti ja helposti ilman kipua ja pitkään pidettäviä oikomislaitteita. Paikka-aineella voidaan muuttaa hampaiden muotoa, asentoa ja väriä sekä korjata pieniä lohkeamia.
MITEN PAIKKA-AINEELLA VOIDAAN PARENTAA HAMPAIDEN ULKONÄKÖÄ?
Vaaleat paikka-aineet ovat kehittyneet huimasti. Niillä voidaan muuttaa hampaiden muotoa, asentoa ja väriä muotoilemalla paikka-ainetta hampaaseen. Hammasta voidaan siis esimerkiksi leventää tai pidentää purennasta riippuen. Lisäksi paikka-aineilla voidaan peittää värjäymiä tai pieniä lohkeamia päällystämällä hammas. Toisille pelkkä vanhan, värjäytyneen paikan vaihto voi olla korjaava toimenpide.
KUINKA PYSYVÄ MUUTOS PAIKKA-AINEELLA VOIDAAN SAADA?
Paikka-aineiden tulokset kestävät yleensä muutamia vuosia, riippuen hampaan kohdasta ja käyttöasteesta. Muovinen, valkoinen paikka saattaa ajan kanssa värjääntyä tai lohkeilla. Tuloksia joutuu siis ylläpitämään mahdollisilla uusilla paikka-ainehoidoilla.
MITÄ ON KARIEKSEN VARHAISHOITO
Reikiintymisen alkuvaiheessa hampaan pinta voi kovettua uudestaan. Reikiintyminen pysähtyy, jos mikrobien hapontuottoa pystytään hillitsemään. Jos alkavan kariesvaurion pinta saadaan pidettyä puhtaan sen eteneminen paikkausta vaativaksi voidaan pysäyttää.
Vaurio remineralisoituu eli kiilteeseen saadaan palautettua pois lienneita mineraaleja. Reikiintyminen saadaan kuriin hyvällä itsehoidolla ja terveellisillä elintavoilla. Karieksen varhaishoito on potilaan ja hammaslääkärin välistä yhteistyötä.
MIKSI HAMPAAT REIKIINTYVÄT?
Hampaiden reikiintymisen aiheuttavat hampaiden pinnoille kiinnittyneet plakin bakteerit yhdessä sokerin (tav.sokeri, hedelmäsokeri ja tärkkelyssiirappi) kanssa. Bakteerit tuottavat sokerista happoja, jotka liottavat hampaan pinnalta mineraaleja. Tällöin hampaan pinta pehmenee ja siihen alkaa kehittyä reikä.
STREPTOCOCCUS MUTANS on yksi merkittävimmistä reikiä aiheuttavista bakteerilajeista. Jotta nämä bakteerit eivät lisääntyisi ja vaurioittaisi hampaita, tarvitaan hyvää suuhygieniaa.
PIDÄ KIINNI SÄÄNNÖLLISISTÄ RUOKA-AJOISTA
Terveelliset elintavat ja liikunta ovat tärkeitä tekijöitä hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Pidä kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista. Muista liikkua riittävästi. Vältä napostelua ja happamia tuotteita ja pidä herkkuhetki ruokailun yhteydessä. Myös suu ja hampaat kiittävät terveellisestä arjesta. Hampaat sietävät vain 5-6 happohyökkäystä päivässä. Oma ruokailu on hyvä jaksottaa esimerkiksi: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Kun jokainen ateria on kulutukseesi nähden sopivan ravitseva, ei tule tarvetta popsia turhia välipaloja.
PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA!
Kokonaan ilman herkkuja ei tarvitse olla, muuten elämästä tulee liian ankeaa. Yritä kuitenkin ajoittaa makeiden tuotteiden syöminen aterioiden yhteyteen. Nauti siis kakkukahvit ruuan jälkeen eikä parin tunnin kuluttua. Jos pidät karkkipäivän, niin se ei tarkoita karkkien syömistä pitkin päivää. Pidä mieluummin herkkuhetki! Ja se tarkoittaa, että on parempi syödä kaikki makeat kerralla eikä pitkin päivää. Mielellään vielä aterian yhteydessä.
PARAS JANOJUOMA ON VESI
Janojuomana ja ruokajuomana VESI on hampaiden kannalta paras vaihtoehto. Ruokajuomana myös maito ja piimä ovat hyviä. Myös hiilihapotettu kivennäisvesi on turvallinen, mutta makukivennäisvedet eivät ole hammasystävällisiä. Ne on yleensä maustettu hedelmähapolla, joka aiheuttaa hampaan kiilteen kulumista eli eroosiota.
REMINERALISAATIO
Tarkoittaa hampaan pinnan uudelleen kovettumista. Sylki on avainasemassa siinä, miten tehokasta remineralisaatio on. Ravinnosta saatavat mineraalit vaikuttavat syljen laatuun ja siten syljen mineraalipitoisuus vaikuttaa suoraan hampaiden kuntoon.
EROOSIO
Eroosiota voivat aiheuttaa ravintoaineet, jotka ovat happamampia kuin hammaskiilteen kriittinen pH-arvo 5,5. Eroosioriski kasvaa, jos happamia tuotteita nauttii usein. Happamia ovat mm. virvoitusjuomat, light-juomat, urheilu -ja energiajuomat, erilaiset mehut, appelsiini -ja omenatäysmehut, marjamehut, sitrushedelmät ja etikkaa sisältävät ruoat. Monet alkoholijuomat. Kasvissyöjillä eroosioriski voi olla kohonnut.
MITEN EROOSIOTA VOI EHKÄISTÄ?
Vältä toistuvia suun pH-laskuja
Syö 4-6 kertaa päivässä
Vältä happamia ruokia ja juomia
Käytä ksylitolituotteita aterioiden jälkeen
Pese hampaat pehmeällä hammasharjalla, fluoritahnalla 2 kertaa päivässä, mutta ei heti happaman syömisen jälkeen
Hapon vaikutusta hampaisiin voi vähentää huuhtomalla suu vedellä tai maidolla
HAMPAIDEN KULUMISTA VOI EHKÄISTA
Älä pidä happamia juomia pitkään suussa, käytä pilliä
Harjaa hampaat kahdesti päivässä, mutta älä heti happaman ruoan tai juoman jälkeen
Rajoita hampaiden altistamista happamille ruoille ja juomille
Nauti happamien ruokien ja juomien jälkeen jotain happoja neutralisoivaa, kuten juustoa, maitoa tai vettä
Käy säännöllisesti hammaslääkärissä
コメント