Hei, helmikuu on jo pitkällä! Edellisessä blogissa meillä oli aiheena talvi ja sen vaikutukset suun terveyteen. Talvella monet kärsivät kuivasta suusta, sillä kylmä ulkoilma ja lämmitetty sisäilma vähentävät syljeneritystä. Toinen talvikuukausien haaste on vilustumiset ja flunssat. Odotamme kevättä innoissamme, sillä julkaisemme ensi kuussa sosiaalisen median kanavillamme uuden kampanjan #ennenjanyt.
Tässä blogissa tarkastellaan siis tätä tulevaa mielenkiintoista kampanjaa sekä annetaan vinkkejä suunterveydenhoitoon talvella.

Uusi kampanjamme #ennenjanyt
Varmasti moni meistä on kuullut esimerkiksi omilta vanhemmiltaan tarinoita hampaiden hoidosta menneiltä ajoilta – kun hammasharja, fluoritahna ja hammaslääkärikäynnit olivat harvinaisia ylellisyyksiä. Aikojen saatossa kuitenkin suunhoidon tavat ja välineet ovat kehittyneet hurjasti.

Tästä saimmekin idean uudelle kampanjalle #ennenjanyt. Haluamme herättää keskustelua suunterveydestä, tarkastella menneiden vuosikymmenten hoitotapoja suhteessa nykypäivän innovaatioihin ja ennen kaikkea kannustaa eri sukupolvia jakamaan omia kokemuksiaan. Millaista suunterveyteen liittyvä keskustelu on sinun aikanasi ollut ja miten se on kehittynyt? Oliko isovanhemmillasi omat niksinsä, joita yhä muistellaan?
Meille kaikenlaisten kokemuksien kuuleminen suunhoitoon liittyen on tärkeää.
Haluamme olla mukana luomassa uusia, positiivisia ja lämminhenkisiä kokemuksia.
Kampanja julkaistaan maaliskuun aikana sosiaalisen median kanavillamme! Tule siis mukaamme kampanjaan ja kerro kokemuksistasi - yhdessä voimme vahvistaa positiivista asennetta suunterveydenhoitoa kohtaan ja sen myötä ottaa kevät vastaan leveällä hymyllä! #ennenjanyt
Talvi asettaa omat haasteensa suunterveyden ylläpitoon
Talvella esimerkiksi kuiva suu on yleinen vaiva, sillä kylmä ilma ja lämmitetty sisäilma vähentävät syljeneritystä. Sylki suojaa hampaita ja neutraloi happoja, joten sen puute voi altistaa hampaat reikiintymiselle ja ikenet ikäville tulehduksille. Lisäksi moni juo talvisin paljon kuumia juomia, kuten kahvia ja teetä, jotka puolestaan voivat värjätä hampaita ja lisätä happohyökkäysten riskiä.
Toisena haasteena talvella ovat vilustumiset ja flunssat. Monet lääkkeet, kuten yskänlääkkeet ja nenäsuihkeet voivat sisältää sokeria tai kuivattaa suuta, mikä heikentää suun luonnollista puolustuskykyä. Muista myös vaihtaa flunssan jälkeen hammasharja tai sähköharjan harjaspää uuteen.

Suupielten halkeilu on talvella yleinen vaiva. Usein syynä on b-vitamiinin ja raudan puute, mutta halkeilun syynä voi olla myös hampaat. Esimerkiksi madaltunut purenta altistaa suupielten halkeamiselle. Madaltunutta purentaa on mahdollista hoitaa korottamalla purentaa proteeseilla ja hoitamalla kulumisen syitä. Syitä ovat esimerkiksi hampaiden narskuttelu sekä syöpyminen refluksitaudin tai syömishäiriöön liittyvän oksentelun takia.

Suupielten halkeilua esiintyy erityisesti proteesipotilailla. Jos itsehoidon menetelmät, kuten mieto kortisonivoide kuurina ei auta, eikä muutkaan konstit, on syytä kääntyä hammaslääkärin tai naapurimme - Etuhammas hammaslaboratorion - puoleen. Etuhampaassa sinua palvelee erikoishammasteknikko Tuula Erämies sekä hammaslaborantti Marko Hirviniemi.
Kokosimme vinkkejä hyvään suunterveyteen talvella!
🦷 Huolehdi riittävästä nesteytyksestä
Juo tarpeeksi vettä pitkin päivää ja vältä liiallista kofeiinin käyttöä, joka kuivattaa suuta. Myös alkoholijuomat kuivattavat suuta.
🦷 Puhdista hampaat huolellisesti
Harjaa hampaat kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla ja käytä hammaslankaa tai hammasväliharjoja päivittäin.
🦷 Valitse sokerittomat lääkkeet ja yskänpastillit
Jos käytät yskänlääkkeitä tai imeskelytabletteja, valitse sokerittomia vaihtoehtoja, jotta vältät ylimääräiset happohyökkäykset.
🦷 Suojaa hampaat kylmältä
Jos kylmä aiheuttaa vihlontaa, kokeile herkille hampaille tarkoitettua hammastahnaa ja varmista, ettei hammaskiille ole vaurioitunut.
🦷 Käy hammaslääkärissä
Helmikuu on hyvä aika varata aika tarkastukseen ja varmistaa, että suusi voi hyvin ennen kevättä.

Hammashoitoon ei flunssaisena eikä rakkulavaiheisen huuliherpeksen kanssa
Hammashoitoon ei pidä mennä flunssaisena. Odotathan siis, että tautisi väistyy ennen kuin menet hammashoitoon. Näin suojaat itseäsi ja muita ympärilläsi tartuntataudeilta.😊 Erilaisten tautien lisäksi ota huomioon rakkulavaiheessa oleva huuliherpes. Herpes voi puhjeta rakoiksi esimerkiksi flunssan aikana. Hammaslääkäriaika pitää siirtää uuteen ajankohtaan huuliherpeksen aikana sen herkän leviämisen ja tarttumisen vuoksi. Porasuihkun yhteydessä herpesvirus voi levitä potilaalla muualle kasvoihin tai sekä potilaan että henkilökunnan silmään, jolloin se on vaikeampi hoitaa. Suunpielessä herpes voi myös repeytyä, jolloin sen paraneminen pitkittyy.
Asiaa purskuttelusta hammaspesun jälkeen - älä tee tätä virhettä!
Käypähoito -sivusto ohjeistaa, että suuta ei tule purskuttaa voimakkaasti hampaiden pesun jälkeen. Tämä heikentänee fluorihammastahnan tehoa. Jos siis säilytät hammasharjaasi mukissa, käytä mukia vain säilytykseen älä liialliseen vedellä purskutteluun. Suun voi huuhdella kevyesti, mutta liian voimakas purskuttelu voi huuhdella suojaavan fluoridin pois.
Talvi voi siis asettaa omat haasteensa suunterveydelle, mutta hyvillä hoitotavoilla voit pitää hymysi kirkkaana ja suusi kunnossa läpi kauden. Pidä siis huolta suun terveydestäsi - kevät on pian täällä! 😊🐣🌷
📢 Huomio! Epassi ja Edenred
Meillä voit maksaa myös näillä maksuvälineillä, joten muista käyttää hyvinvointietusi hyvinvointisi edistämiseen.❤️